Valitettavasti oli pilvia emmeka paasseet tiirailemaan tahtia teleskoopeilla, mutta heidan Cosmic Skydome teatterissa oli esitys jossa naimme milta tahtitaivas nayttaisi jos ei olisi pilvia. Siina naytettiin myos tarkennuksia kuusta, saturnuksesta ja muista tahtikuvioista. Todella mielenkiintoinen ja menemme varmasti Aksun kanssa uudelleen joku paiva katsomaan taman lasten esityksen nimelta Secret of the Dragon, joka on enemman lapsille suunnattu, mutta siella on myos esityksia aikuisille. Katsokaa trailerit =) (Yhdessa Harrison Ford lukijana)
Eipa taalla muuta ihmeellista. Kovasti ollaan suunniteltu Paasiaisen viettoa kun on muutama vapaapaiva, mutta paadyimme vain ajamaan Gold Coastille pariksi paivaksi eli ei menna yoksi. Sen verran suolaisia on nuo lomahinnat. Nyt nimittain alkaa Aksulla muutaman viikon loma joten mukavia paivia tiedossa kun ei tarvitse olla takaisin tiettyyn aikaan. Pitaa lahtea tutustumaan lahitienoisiin lisaa.
Nyt tuntuu muutenkin etta elama maittaa. Ei ole kuuma vaan sopivan ihanan lammin. Juuri ostettiin meille iso King size sanky (siis raamit, patja on ollut lattialla tahan saakka) ja lapsille kerros sanky. Nama on odotelleet pitkan aikaa listalla, mutta ei ole raaskinut kun on mietityttanyt kuinka pitkaan taalla ollaan. Nyt siis jonkin asteinen henkinen paatos on tehty, etta taallla ollaan ja pysytaan =) Sen verran me nautimme tasta ilmastosta, ihanasta Suomalaisyhteisosta ja luonnosta. Aksulla on hyva koulu, meilla ihana uusi koti ja mahtavat ulkoilumahdollisuudet. Viela kun saisin sen tyopaikan joskus...
Siita puheen olleen... pitanee jatkaa surffailua =)

3 kommenttia:
Hei tosi kiva kuulla etta alatte asettumaan tanne ja mietitte pysyvampaa jaamista :) Alku on aina vaikea kun on uusi ymparisto, kieli ja tavat. Niihin kun tottu, nauttii elamasta ihan eri tavalla :) Toivottavasti nahdaan taas pian. Pitakaa hauskaa Gold Coastilla!
Good on ya mates!
Me ollaan edelleen melkein kolmen vuoden jälkeen vaiheessa jossa mietitään ostetaanko "oikeat" sohvat vai ei :)))
Ja kyllä, kotimaanmatkailu on parasta matkailua ;)
Kuvassa ollut lisko taitaa olla Australian water dragon. Noiden eri liskojen näkemistä odotan kyllä Australiassa kovasti, meillähän asusteli kahdeksan vuotta australialainen lisko (Bearded dragon), joku tosin joutui muuttamaan juuri nyt uuteen kotiin meidän tulevan Australiaan muuton takia.
Sarita
Lähetä kommentti