torstai, 12. maaliskuuta 2009

Ajatuksia kulttuurieroista ja ex-Hamish

Kuten kuvasta nakyy Hamish teki katoamistempun ja on vain tuiki tavallinen trooppinen myrsky. Aurinkokin paistaa taas, joten elama jatkuu ja pyykit voi pistaa pyorimaan. Jos tanne varmasti pitemmaksi aikaa jaadaan niin pitaisi hankkia kuivausrumpu. Viiden (nyt kuuden kun on Roosakin) kanssa pyykkia tulee sen verran, etta jos on viikon pyykit pesematta on sita kolme koneellista jo odottelemassa. Varsinkin kun kaikki kolme aikuista lenkkeilee, pelaa sahlya, pyorailee tai kay salilla.

Tyonhaku on jatkunut talla viikolla, mutta viikossa tulee ehka lahetettya pari hakemusta ei sen enempaa. Alalla on paljon toita, mutta juuri sellaisia mita itse on tehnyt on vahemman. Lehdessa oli juuri etta 40% on laskenut tyopaikkailmoitusten maara. Kyllahan sen huomaa myos IT alalla. Aikaisemmin tuli yhdella kayttamallani haulla 110-115 paikkaa. Nyt ne oli tippuneet jo alle sadan. Vain 93 tuli enaa, joista minulle sopivia on ehka sen 10-15. Taalla kylla jutellaan paljon ja sanotaan etta palataan asiaan ja soitellaan, mutta todellisuudessa kukaan ei koskaan palaa mihinkaan.

Tama patee myos siihen olemattomaan 'asiakaspalveluun' mista jo kertaalleen kirjoitin. Kukaan ei koskaan palaa mihinkaan asiaan vaikka lupaa. Nyt kun ajattelee niin asiakaspalvelun taso Suomessa on todella hyva. Ei siella kavisi mielessakaan luvata asiakkaalle, etta soitan valmistajalle ja palaan asiaan ja olla palaamatta. Esimiehelta tulisi sanomista vahemmastakin, tai ainakin pitaisi tulla =) Olen tata asiaa tassa puinut mielessani, maistellut, kaannellyt ja pohtinut. Voinko mina asiakaspalvelun sanansaattaja elaa maassa, jossa koko kasite on lahes tuntematon? Onneksi olen pitkapinnainen ja jaksan itse palata kylla uudestaan asiaan. Mainitsen yleensa etta sinun _piti_ palata asiaan ja etta mielestani tama ei ollut kovin hyvaa asiakaspalvelua.

Olen myos tullut tulokseen etta otan erilaisen lahestymistavan. Kun joku sanoo etta annatko numerosi niin han palaan asiaa sanon etta ei, anna sina _oma_ numerosi niin mina soitan huomenna sinulle ja kysyn oletko hoitanut asian. Katsotaan hoituuko hommat kun puhelinterroristitaskinen alkaa hommiin.

Nyt paivan touhuihin (eli siivousta, pyykkaysta ja sita rataa...)

EDIT: Lisaanpa tahan taas yhden esimerkin... Kun tuo minun jalkani alkoi temppuilemaan kavin kuntosalilla kysymyssa etta voiko jotenkin jasenyytta jaadyttaa kun en varmaan hetkeen pysty kunnolla tekemaan mitaan ja he sanoivat etta voi. Taytin lomakkeen jonka piti se kuukaudeksi jaadyttaa 5 dollarin hintaan normaalin kuukausimaksun sijaan. Tanaan huomasin etta tililta oli kuitenkin mennyt normaali kk maksu ja soitin sinne. Ei loydy lomaketta ei. Kenen kanssa olet asioinut kysyvat ja sanovat selvittelevansa ja palaavansa asiaan... Saa nahda tuleeko soittoa?

Annan ihan ilmaiseksi tassa taman paivan Vinkki Vitosen: Ala luota MIHINKAAN eika KENEENKAAN, etta asia hoituu ja tarkistaa aina perasta! 

EDIT 2: Nyt nayttaisi olevan jalleen perinteiset 110 jobia tyrkylla joten taisi suruni olla ennen aikaista... pari hakemusta lahti taas =)

3 kommenttia:

hanne kirjoitti...

Hyvä että Hamish heikkeni ja toivottavasti seuraavaa ei tule kovin pian.
Harmi että siellä tuo asiakaspalvelu on tuollaista :( vaikka kyllä täälläkin on havaittavissa samaa lupaavat palata asiaan mutta unohtavat tai sanovat vain päästäkseen eroon.
Pidetään peukkua että se työpaikka löytyisi.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, nuo asiakas"palvelijat" syö välillä myös miestä täällä, Mutta onneksi komiat pärijää aina..;))

T. JossuJ tzukuilemassa taasen P-maalle..

merja kirjoitti...

Kati,
kuulostaa niin kuldyyrishokilta. Ja HYVIN tutulta. Sitä se on, siihen on vaan totuttava.

Mutta voin myös vakuuttaa että siihen tottuu, voi vielä vuoden päivät mennä, mutta sen jälkeen se ei enää niin paljon häiritse.

Ja joka paikassa se ei ole täälläkään tuollaista, osa asioista hoidetaan todella hienosti ja hymyjen kera, toisin kuin Suomessa ;)